Opetuksen digitalisaatio - ota loikka seuraavalle tasolle

Keskustelu opetuksen digitalisaatiosta on lähtenyt jo alun alkaen aivan väärille raiteille. Mediassa on veivattu muun muassa sitä, miten suuri prosenttiosuus opetuksesta pitäisi tapahtua digitaalisilla välineillä. On argumentoitu väline edellä, pedagogiikka perässä. Ei kulu viikkoakaan ilman vastakkainasettelua "uudistusmielisten" ja "vastarannankiiskien" välillä, turhautuneiden lukiolaisten hätähuutoja digikirjojen keskeltä tai opettajien kannanottoja puolesta ja vastaan. Myös monet pedagogi-kolumnistit, kuten Uusikylä ja Kotro, ovat useassa yhteydessä ilmaisseet huolensa siitä, kuinka "digitalisaatio ei korvaa aitoa vuorovaikutusta". Eihän se korvaakaan eikä se olekaan sen tarkoitus. Kuka niin on määritellyt ja missä? Uusi opetussuunnitelma ei ainakaan näin ohjeista.

Tämä aiheen jatkuva veivaaminen ja vastakkainasettelu lienee seurausta siitä, ettei monissa kouluissa, kunnissa ja kaupungeissa ole ihan tarkalleen määritelty, mihin digitalisaatiolla oikein pyritään. On ehkä korkeintaan määritelty, mitä taitoja oppilaiden täytyy hallita milläkin vuosiluokalla - jos sitäkään. Tätä vasten digiloikka voidaan nähdä silkkana välinearvona. Valitettavasti siihen se pahimmassa tapauksessa jääkin. Keskustelu saattaa jäädä sille tasolle, mitä laitteita hankitaan ja otetaanko digikirjat vai paperiset. Pahimmassa tapauksessa ostetaan sitä sun tätä, suunnittelematta, testaamatta, konsultoimatta niitä opettajia, jotka digivälineitä ovat käyttäneet vuosikausia menestyksekkäästi ja joskus kantapään kautta kokeillen. Tämän jälkeen revitään hiuksia päästä, kun laitteet ja alustat eivät sovellukaan siihen tarkoitukseen, mihin ne on hankittu, vaan lähinnä vain vaikeuttavat opetusta ja oppimista.

KAPEA-ALAISTA DIGITALISAATIOTA

Lääkkeeksi digihämmennykseen kehotan kaikkia aiheen kanssa painiskelevia tutustumaan mainioon SAMR-malliin (SAMR model), joka on lyhenne sanoista Substitution (korvaaminen), Augmentation (lisääminen), Modification (muuntautuminen) ja Redefinition (uudelleenmäärittely). Tämä Dr. Ruben Puenteduran kehittämä malli kuvaa teknologian vaikutusta opetukseen neljällä tasolla, edeten yksinkertaisesta, aiempien työvälineiden korvaamisesta koko oppimisen toimintakulttuurin uudistamiseen ja monipuolistamiseen.

Julkisessa keskustelussa ja monissa kouluissa on juututtu tasoille 1 (Substitution, korvaaminen) ja 2 (Augmentation, lisääminen): digivälineillä tehdään suurimmaksi osaksi jotakin, mikä on aiemmin tehty kynällä ja paperilla tai ilman digitaalisten välineiden apua. On tyypillistä, että digitalisaatio nähdään tällä tasolla vain päälleliimattuna puuhasteluna, jolla on jokin itsetarkoitus ja joka korvaa jotain vanhaa. Ymmärrän hyvin tätä Helsingin Sanomissa julkaistua lukiolaisen mielipidekirjoitusta, jossa hän toi esille olevansa lopen kyllästynyt digikirjoihin ja muuhun digipuuhasteluun. Tässä se ongelma piileekin - digikirjoilla on vain korvattu paperikirja. Harva digimateriaali tarjoaa vielä mitään kovin uutta ja ihmeellistä, vaikka tähän olisi mahdollisuus. Harmi, että (digi)oppikirjakustantamojenkin ajattelu kulkee vielä varsin urautuneita ja tallattuja polkuja. Ihmettelen myös, miksi ei tarjota lukiolaisille vapautta valita joko digi- tai paperikirja.

Korvaaminen ei suinkaan ole heikkoa digitaalisuuden hyödyntämistä, mutta pedagogisesti kapea-alaista, kun välineillä voisi tehdä niin paljon muutakin kaikilla SAMR-mallin tasoilla. Moni digitalisaation vasta-argumentti tuntuu kumpuavan siitä ajatuksesta, että nyt kaikki hyvä ja toimiva - jopa aito inhimillinen vuorovaikutus ja tarinoiden kertominen - pitää korvata jollakin digitaalisella työkalulla, jota räpelletään niska kyyryssä. Digitalisaation vastustajat harvemmin mainitsevat muilta SAMR-tasoilta kumpuavia esimerkkejä, mikä osoittaa, ettei digitalisaatiota toden totta osata ajatella toteutettavaksi kuin tasoilla 1 ja 2. Tällöin vaatimus lisätä tvt:n käyttöä varmasti tuntuukin typerältä.

TAVOITTEELLISUUTTA DIGITALISAATIOON

SAMR-tasojen 1-2 sijaan opetuksen digitalisaation tavoitteeksi pitäisi ottaa taso 3 (Modification, muuntautuminen) ja 4 (Redefinition, uudelleenmäärittely). Tällöin digitaalisilla välineillä tehdään jotain sellaista, mikä ei aiemmin ole ollut mahdollista. Koko oppimisen toimintakulttuuri muuttuu, kehittyy ja monipuolistuu. Tämä ei tietenkään onnistu ilman asianmukaisia digitaalisia työvälineitä sekä kaikista tärkeimpänä: koulutusta näiden pedagogisesti mielekkääseen käyttöön.

Jotta opetuksen digitalisaatio onnistuu tavoitteellisesti, pedagogiikasta tinkimättä, opettajien ja opiskelijoiden turhautumatta, on varmistettava, että näistä kolmesta ei tingitä:

1. Laitteita on riittävästi, ne ovat asianmukaisia ja niille kirjautuminen on ongelmatonta.
2. Langaton verkko toimii saumattomasti ja sen kapasiteetti riittää suurellekin yhtäaikaiselle käyttäjämäärälle.
3. Opettajille tarjotaan pedagogisesti laadukasta, käytännönläheistä koulutusta, joka antaa eväitä opetuksen digitalisaatioon kaikilla SAMR-mallin tasoilla.

MITÄ OPETUKSEN DIGITALISAATIO MAHDOLLISTAA?

Päätin koota listan, mitä digitaaliset välineet ja eritoten Google Suite for Educationin (GSE) pilvipalvelut ovat mahdollistaneet omassa opetuksessani. Nämä esimerkit kumpuavat kaikilta SAMR-mallin tasoilta.

Opetuksen digitalisaatio:

• Tuottaa opettajalle aiempaa tarkempaa, myös tarpeen tullen kvantifioitavaa tietoa oppilaan edistymisestä. Esim. Google Classroomin arviointityökalu ja Sheets-integraatio toimii tähän erinomaisesti.
• Mahdollistaa aiempaa tarkemman ja sujuvamman oppimisprosessin arvioinnin verrattuna siihen, että opettaja kerää kasan esseitä, vihkoja ym. produkteja eteensä lopuksi. On hankalampaa ja huomattavasti työläämpää arvioida vaikka yksilöllistä kirjoitusprosessia, jos luokalla on 30 oppilasta ja jokainen tekee kirjallisia töitä omaan vihkoonsa tai Wordiin. Google Docsissa opettaja voi jatkuvasti kommentoida ja ohjata prosessia ja ajaa valmiin tuotoksen lopuksi vaikka Draftbackin läpi (Chromen laajennus, joka toimii Docsin kanssa), jolloin ohjelma näyttää oppilaan kirjoitusprosessin alusta loppuun videoituna - toimii myös plagioinnin jäljittämiseen.
• Antaa opettajalle mahdollisuuden eriyttää ja luoda yksilöllisiä oppimispolkuja esim. Google Formsilla, joista oppilas valitsee itselleen mielekkäimmän ja saa edetä ja testata osaamistaan itsenäisesti omassa tahdissa.
• Mahdollistaa välittömän palautteenannon, mikä tukee oppimisprosessia (oppimispelit, sähköiset tehtävät, kokeet ja visailut), sekä helpottaa ja tehostaa vertaispalautteen antoa (mm. Google Docsin ja Slidesin kommentointi-, ehdotus- ja chat-toiminnot).
• Tehostaa oppilaiden yhteistyötä ja helpottaa tämän arviointia. Esimerkkinä vaikkapa oppilaiden yhteinen tutkimus tai esitys Google Slidesilla, josta opettaja näkee myöhemmin, kuka on tehnyt mitäkin. Vapaamatkustamisesta tulee aiempaa vaikeampaa.
• Mahdollistaa oppikirjasta, monisteista ja opettajan tekemästä materiaalista irtautumisen kokonaan erityisesti englanninkielisissä kouluissa ja CLIL-luokilla. Opettaessani kansainvälisessä koulussa oppilaani tekivät itse sähköisen materiaalin monista teemoista, mm. Antiikin Roomasta ja avaruudesta, käyttäen apuna jakamani sähköisen mallivihon ohjaavia kysymyksiä, internet-lähteitä ja paperisia opuksia. Arviointikriteerit olivat kaikille selvillä alusta pitäen, tiedonhakutaidot kehittyivät siinä sivussa kuin huomaamatta, prosessin aikana annettiin ja saatiin niin vertaispalautetta kuin opettajan palautetta ja tuotoksista tuli oppilaiden itsensä näköisiä.
• Antaa mahdollisuuden dokumentoida oppilaiden oppimisprosessia vuosien ajalta sekä tarvittaessa jopa siirtää nämä kaikki digitaaliset tuotokset seuraavan opettajan nähtäville kirjaimellisesti parilla klikkauksella - hyvä juttu, jos opettaja vaikka vaihtuu kesken vuoden.
• Motivoi erityisesti niitä, joiden on hankala motivoitua koulutyöhön kynällä ja paperilla. Olen huomannut, että digimateriaaleilla opiskelu kehittää usein juuri hieman haastavampien oppilaiden toiminnanohjauksen taitoja sekä motivoi heitä aivan eri tavalla kuin lyijykynä, kirja ja vihko.
• Poistaa unohtuneiden opiskelumateriaalien ongelman. Joillakin oppilailla on paha tapa unohtaa materiaalit kotiin tuon tuosta. Tämä ei muodostu ongelmaksi ja etenemisen esteeksi, kun materiaali on aina saatavilla pilvessä. Opettaja ja vanhemmat myös pystyvät aiempaa tarkemmin valvomaan, että oppilas tekee töitä eikä vain esitä tai väitä tekevänsä. Pilvessä jaettu dokumentti ei huijaa. Se näyttää, milloin työtä on viimeksi muokattu, kuka sitä on muokannut ja miten.
• Antaa oppilaalle mahdollisuuden osoittaa osaamistaan monella tavalla ja aiempaa monipuolisemmin niin, että prosessista jää myös jokin tuotos muille esiteltäväksi ja arvioitavaksi. Esimerkkinä vaikkapa videot, animaatiot, blogit, oppilaan tekemät nettisivut jostain teemasta, oman tarinan lukeminen nauhalle ääneen eläytyen sekä kuuntelu ja vertaispalaute tästä luokassa, oppilaiden Googlen Tour Builderilla rakentama tai Screencastifylla tallennettu Google Street view'n virtuaalimatka vaikka Antiikin Rooman raunioille selostuksineen. Uusia, luovia ideoita syntyy sitä mukaa, kun työkaluihin tutustuu.
• Antaa oppilaalle mahdollisuuden etäopiskeluun matkoilla tai sairaana. Classroomin kautta oppilas pysyy kärryillä siitä, mitä luokassa tehdään ja hän voi palauttaa työnsä ajallaan paikasta riippumatta. Luokalla tai aineella voi myös olla oma kotisivu, josta selviää läksyt, viikko-ohjelma ja muut projektit.
• Antaa myös hiljaisille ja ujoille oppilaille äänen ja rohkeuden ilmaista mielipiteitään anonyymisti esim. Padlet-seinällä tai Kahoot- ja Forms-kyselyillä.
• Tarjoaa lisää mahdollisuuksia oppimisen pelillistämiseen. Pedagogisesti laadukkaat oppimispelit ovat myös erinomaisia eriyttämisen välineitä.
• Tarjoaa opiskelun apuvälineitä erityisen tuen oppilaille. Esimerkkinä vaikkapa Chromen laajennukset, jotka lukevat ruudulla näkyvän tekstin ääneen pätkissä (text-to-speech apps) tai kääntävät puheen tekstiksi (Androidin/iOSin ja Docsin/Slidesin sisäänrakennetut sanelutyökalut).
• Helpottaa käänteisen oppimisen (flipped learning) järjestämistä huomattavasti.
• Mahdollistaa kokeet, joiden vastaukset ohjelma pisteyttää automaattisesti. Itselläni on paljon käytössä Google Forms ja Sheetsin lisäosa Flubaroo. Vaikkei koko koetta saisikaan pisteytettyä automaattisesti esim. avointen vastausten osalta, jo se nopeuttaa tarkistusurakkaa, jos kokeesta 80% pisteytyy automaattisesti. Täten opettajan aikaa säästyy vaikka juuri siihen kaivattuun aitoon vuorovaikutukseen ja läsnäoloon.

Ja niin edelleen. Tässä on vain muutamia esimerkkejä. Väitän, että digitaalisia välineitä demonisoidaan yksinkertaisesti siksi, ettei niiden nähdä tuovan mitään lisäarvoa opetukseen eikä niitä osata käyttää järkevästi. Tämä taas johtuu siitä, ettei kaupunki ts. työnantaja ole tarjonnut laadukasta pedagogista koulutusta näiden välineiden käyttöön, tai se on tarjonnut käyttöön vääränlaisia välineitä. Opettajan oletetaan omaksuvan kaiken omalla vapaa-ajallaan, mikä onnistuu vain harvalta. Tällöin digiloikka jää vain innokkaimpien digipöhinäksi, jolloin myös keskustelu polarisoituu.

Vastakkainasettelu ei kuitenkaan johda mihinkään. Digi on tullut jäädäkseen yhteiskunnan joka sektorille. Siksi on pysähdyttävä miettimään, mitä arvokasta ja uutta se todella voi opetukselle ja oppimiselle tarjota.

Laura Korpela 2017